13.1. Allihaahka Lempäälässä - a Steller's Eider



Kirsti Vadén ja Ritva Mikkola löysivät eilen Lempäälän Herralankoskelta allihaahkan, onnittelut, hieno havainto sisämaasta ja yleensäkin nykypäivänä! Kävin katsomassa lintua aamulla. Se viihtyi tiiviisti talvitelkkien suosimalla vakiopaikalla, eli aivan sillan alapuolella, kosken kuohujen alaosassa, vuolteen itärannalla. Lintu sukelteli aktiivisesti, ilmeisesti juuri tuossa kohdassa on jotakin ravintoa, koska telkätkin siinä ruokailevat.


Räpsin umpihämärässä kelissä 400 dokkaritason ruutua vartissa. Linnusta olisi ehkä saanut parempiakin kuvia, sillä se lähestyi vähitellen koko ajan. Yhtäkkiä lintu kuitenkin säikähti ja häipyi tuokiossa kauas alavirtaan virran mukana. Vilkaisu sivulle ja eikös vieressä seissyt pokkarinsa kanssa joku, joka oli kävellyt rantaan suoraan kohti lintua juuri silloin, kun lintu EI ollut sukelluksissa. Lintu jäi sentään paikalle monien harrastajien iloksi, vaikka varmasti jatkaa pian matkaansa, lajityypilliseen tapaan.



Allihaahka on Suomessa hyvin myöhäinen syysmuuttaja, on tyypillistä että lintuja tavataan muutolla vielä joulu - tammikuussa. Sisämaassa talvella havaitut linnut ovat Vienan reitillään matkalla Itämerelle, eivätkä viihdy pitkään, jos ylipäänsä johonkin harvoista sulapaikoista laskeutuvat. Kevätmuutolla yksittäisiä allihaahkoja näkyy harvakseltaan jo haahkamuuton seassa. Päämuutto tapahtuu arktisten vesilintujen muuton etunenässä Suomenlahdella.


Allihaahka kuuluu Suomessa korkeimpaan uhanalaisluokkaan eli se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi (CR, Critically Endangered). Allihaahka ei koskaan ole pesinyt Suomessa, mutta Itämerellä talvehtinut kanta on romahtanut vuosien 1993 - 2009 välillä peräti 66%. Norjassa laji on vähentynyt vuosina 1985 - 2003 hyvin huolestuttavaa 8% vuosivauhtia. Lintuharrastajat ovat keskuudessaan pohtineet ilmastonmuutoksen vaikutusta asiaan ja on arveltu, että leudompien talvien johdosta yhä suurempi osa allihaahkoista jäisi talvehtimaan arktisille merialueille. Jäämerellä tehtyjen havaintojen pohjalta tälle ajatukselle ei kuitenkaan ole löydetty tukea. Myös arktikassa havaittujen allihaahkojen määrä Suomenlahdella on vähentynyt suuresti. En edes muista, milloin viimeksi olen nähnyt useamman kymmenen allihaahkan muuttoparven, ennen 2010 -lukua kuitenkin! Allihaahkan englanninkielinen nimi on Steller's Eider, sillä (linkistä latautuu .pdf -tiedosto) lajin kuvasi ensimmäisenä Beringin tutkimusmatkalle osallistunut saksalainen luonnontieteilijä Georg Wilhelm Steller. Tunnetuimpia Stellerin löytämiä lajeja lienee stellerinmerilehmä, joka kuvattiin tieteelle ensimmäisen kerran vuonna 1741 ja vain 27 vuotta myöhemmin laji oli tapettu sukupuuttoon. Se on allihaahkankin seuraava uhananlaisuusluokka. (Eräs harvoista säilyneistä stellerinmerilehmän luurangoista majailee täällä).


Herralankosken lintu on rengastajatermein vanha, +2kv naaras. Sillä on kauniin teräksensiniset, kaareutuvat tertiaalit, joissa on valkoinen juova sisähöydyssä, leveät valkoiset kärjet siipipeiliä reunustavissa peitinhöyhenissä sekä kyynärsulkien kärjissä. Lajille tyypillisesti pää on suoraan sivulta nähtynä kulmikas ja nokka on kolmiomainen. Siipipeilin valkoisten juovien ohella hyvä tuntomerkki on myös lajin selvärajaisesti valkoiset siiven alapinnat ja kainalot, tämä tuntomerkki näkyy lennossakin kauas. Allihaahkalla on myös yhtäläisyys telkkään, sillä molempien lajien siivistä kuuluu lennossa viuhunaa.



Kommentit